torstai 19. marraskuuta 2015

Mustavalkoinen valokuvaus

Mustavalkovalokuvaus on oma lajinsa valokuvauksessa. Mustavalkokuvauksessa on vain kaksi väriä (musta & valkoinen + harmaan sävyjä), joten kontrastilla on näiden kahden värin välillä paljon merkitystä. Mustavalkokuvista voi saada esimerkiksi vanhaa filmikuvaa muistuttavia kuvia tai mitä ikinä kuvalta haluaakaan. Alla olevat kuvat on muokattu Lightroomilla mustavalko -versioiksi, koska aina kuvaa ei tule otettua suoraan mustavalkoisena. On myös hyvä olla samasta kuvasta erilaisia versioita. Lightroomia tulee käytettyä muutenkin kuvissa paljon, jotta saan esiin haluamani asiat kuvasta. Kaikkea en selosta kuvien muokkausprosessista, vain tärkeimmät asiat. Muut säätämiset ovat pelkkiä hiontoja, eikä niillä ole niin paljon merkitystä.

Alla oleva kuva on muokattu aikaisemmasta blogi -kirjoituksessa esiintyvästä kuvasta mustavalko -versioksi. Highlighteja on himmennetty hieman, jotta liekit tulevat paremmin esiin ja lisätty hieman Lighroomissa olevaa "Clarity" -ominaisuutta, joka korostaa yksityiskohtia.


Seuraavissa kuvissa on haettu juuri sitä filmikuvan tunnelmaa. Kohinan voimakkuuteen ei näissä kuvissa ole kiinnitetty tämän takia niin paljon huomiota. Itävallasta kuvaamani katukuva on kuvattu suoraan kameran mustavalkoasetuksilla.

 

Kivimiesten kuvaa rajasin niin, että symmetria säilyy kuvan reunoilla (toiselta puolelta pilkisti ylimääräistä). Lisäsin myös hieman varjojen voimakkuutta, jotta kontrasti kuvan reunoilla korostuisi.


 Alla olevassa kuvassa varjoja on korosettu, jotta pilvet tulisivat vahvemmin esiin ja yläkulmien valkoisen ja mustan kontrasti vahvistuisi.


Tässä kuvassa käytin vignetointia (kulmien tummentamista), jotta sain vain ikkunan valaistuksi. Näin huomio keskittyy vahvemmin ikkunasta ulos. Värikuvasta mustavalkoisesti vaihtaessa taivas ja pilvet häivisivät melkein kokonaan kirkkauden takia, joten sitäkin hieman madallettu.


Kuukuva on uudelleen leikattu ja kuu on asetettu kolmanneksen säännön mukaan alareunaan. Kraatereihin on myös hankittu hieman syvyyttä varjoja säätämällä.


Mustavalkokuvissa voi myös käyttää värejä tehokeinona mustavalkoisuuden sekaan. Alla olevasta kuvasta pitäisi saada vielä katon rajassa olevat keltaiset heijastukset pois, jotta vain rakennuksessa olevan tekstin keltainen väritys säilyisi. Kuvaa on myös hieman rajattu. Kuvassa Helsingin Ateneum, kuvataiteille omistettu museo.


 Mustavalkokuvat tuovat oman mausteensa valokuvaukseen ja niitä kannattaa ehdottomasti teettää, joko suoraan mustavalko -asetuksilla kuvaamalla tai jälkeenpäin muokkaamalla.

-Elias

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti